HAE

Sinun ehdokkaasi aluevaaleissa

Sinun ehdokkaasi aluevaaleissa

Eduskunnassa on jo vuosia puitu SOTE-uudistusta ja nyt he ovat päässeet sopimukseen uudistuksen raameista. Suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta, joista yksi on Pirkanmaan hyvinvointialue. Hyvinvointialueen tehtäviin kuuluu jatkossa pelastustoimen, sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden varmistaminen kattavasti oman alueensa sisällä. Tällä hetkellä monet näistä tehtävistä ovat olleet kuntien vastuulla.

Kaikista olemassa olevista haasteista ei uudistuksella päästä. Ainakaan heti. Olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että nykyisen mallinen SOTE-uudistus vie meitä yhteiskuntana ja kansana eteenpäin. Tulemme varmasti kohtaamaan myös uusia, ennakoimattomia haasteita, mutta uskon, että koska valitsemme aluevaltuustoon fiksut päättäjät, elämämme tulee olemaan turvattua jatkossakin. Palvelut tulevat olemaan sopivan matkan päässä, ja niihin pääsee oikeaan aikaan.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että aluevaltuustoon pitää saada mahdollisimman paljon päättäjiä, jotka tekevät työtä sosiaali- tai terveysalalla. Koska me tiedämme parhaiten oman kokemuksemme kautta miltä se arki oikeasti SOTE-palveluissa näyttää. Osaamme myös tuoda esiin palvelujen käyttäjien huolenaiheet ja puolustaa heitä, kun päätetään heidän asioistaan.

Minun tavoitteeni on tuoda erityisesti ikäihmisten ja mielenterveyden haasteiden kanssa painivien ääntä kuuluviin. Myös lapset ja vammaiset ovat lähellä sydäntäni ja haluan, että heidänkin tasa-arvonsa pääsee toteutumaan tulevissa päätöksissä. Koska teen työtä hoiva-alalla ja olen kouluttautunut terveydenhuollon ammattilaiseksi, minulla on tarkempi näkemys sen puolen asioista, mutta en aio unohtaa sosiaalipuolta, joka kamppailee hyvinkin samanlaisten teemojen kanssa.

Tämän vuoksi olenkin asettunut ehdolle tulevissa vaaleissa. Minut löytää Kristillisdemokraattien listalta. Ehdokasnumeromme saamme 23.12. ja lisään omani tälle sivulle silloin. Minuun saa ottaa yhteyttä missä tahansa mieleen tulevassa asiassa. Sähköpostini on sannaviertola@sannaviertola.fi ja minut löytää myös somesta. Klikkaamalla yläbannerin kuvakkeita pääset vierailemaan someprofiileissani.

Vaaliteemani

Pieni särö riittää
Palveluiden piiriin tulee päästä mahdollisimman nopeasti.
Meillä ei ole aikaa, eikä varaa odottaa ongelmien kroonistumista, jotta voisimme hoitaa niitä.
Mitä nopeammin saamme avun tarpeessa olevat oikean avun piiriin, säästämme resurssejamme ja vähennämme yksilön kärsimystä.

Ammattitaito on kaiken perusta
Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa. Jatkossa vielä enemmän kuin nyt. Henkilökunnan määrä on turvattava niin, että koulutamme uusia osaajia koulutuksen laadusta tinkimättä.
Meillä on myös oltava mahdollisuus palkata ammattitaitoista henkilökuntaa ulkomailta, mutta silloin on taattava heidän riittävä suomen- tai ruotsinkielen osaamisensa.
Sosiaali- ja terveysalalla kielitaidon tason tulee olla prioriteetti.

Palvelut paikallisesti
Jokaisen hyvinvointialueen asukkaan tulee saada tarvitsemansa palvelut sopivan etäisyyden päästä. Perusterveydenhuolto, sekä sosiaalipalvelut tulee pitää lähellä ihmistä. Näin turvaamme myös palvelujen käytön oikea-aikaisuuden, koska ihmisen kynnys hakea apua on pienempi, kun sitä saa nopeasti ja läheltä.