Asunnottomuus ja Asunto Ensin-periaate Tampereella

Asunnottomuus ja Asunto Ensin -periaate Tampereella

Asunnottomuus on yksi niistä ongelmista, joita ei voi lakaista maton alle – ei inhimillisestä eikä taloudellisesta näkökulmasta. Jokainen tarvitsee kodin, ja ilman sitä on vaikeaa pitää kiinni esimerkiksi työstä, opiskelusta tai edes omasta hyvinvoinnistaan. Tämä on syy, miksi Tampereella on tehtävä tiukasti töitä Asunto Ensin -periaatteen mukaisesti.

Asunto Ensin -mallin ydin on yksinkertainen: ensin katto pään päälle, sitten muut tukitoimet. Tämä lähestymistapa on osoittautunut tehokkaaksi sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kun ihminen saa pysyvän asunnon ilman monimutkaisia ehtoja, hänen on huomattavasti helpompi ottaa seuraavat askeleet elämässään – oli kyse sitten päihdekuntoutuksesta, mielenterveyspalveluista tai työllistymisestä.

Tampereella tarvitaan konkreettisia tekoja

Tampereella on tehty paljon hyvää työtä asunnottomuuden vähentämiseksi, mutta työtä on vielä jäljellä. Meidän on varmistettava, että:

  • Kaupunki tarjoaa riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja tukiasuntoja.
  • Asunnottomuutta ehkäistään jo ennen kuin ihminen joutuu kadulle – esimerkiksi tarjoamalla tehokasta talousneuvontaa ja ennaltaehkäiseviä tukipalveluita.
  • Palvelut ovat joustavia ja yksilöllisiä: yhden luukun periaatteella toimivia tukipalveluita tarvitaan, jotta ihminen ei jää byrokratian jalkoihin.
  • Kokemusasiantuntijat ovat mukana kehittämässä palveluita – kukaan ei tunne asunnottomuuden todellisuutta paremmin kuin sen itse kokenut.
  • Käytetään rohkeasti välivuokrausta työkaluna ja rohkaistaan myös yksityisiä vuokranantajia tarjoamaan asuntojaan välivuokrattaviksi.
  • Tehdään tiivistä yhteistyötä Pirhan ja kolmannen sektorin kanssa.

Asunnottomuus ei ole oma valinta

Yksi sitkeimmistä harhaluuloista on, että asunnottomuus olisi ihmisen oma syy. Todellisuudessa taustalla on monenlaisia elämäntilanteita: sairautta, ero, väkivaltaa, mielenterveysongelmia, velkakierre. Kodin menettäminen voi kohdata ketä tahansa. Siksi meidän on rakennettava järjestelmää, joka ei ainoastaan hoida asunnottomuutta, vaan ennaltaehkäisee sitä.

Meillä on jo ratkaisut tiedossa – nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja päättäväisyyttä toteuttaa ne. Tampere voi olla kaupunki, jossa kenenkään ei tarvitse miettiä, missä nukkuu seuraavan yönsä.

Koti kuuluu kaikille.